Atlantis vei pisteet mennessään

30.8. NoPS-Atlantis FC 1-3 (0-1)

Keltamusta elokuu päättyi pelien osalta viikon toiseen P21 SM-sarjamatsiin, johon vieraaksi saatiin aina mielenkiintoinen Atlantis FC Helsingistä. Vierasjoukkue porskutti kolmen ottelun voittoputkessa ja oli hankalan alun jälkeen kivunnut jo tavoittelemaan kärkijoukkueita. NoPS puolestaan lähti otteluun sijalta viisi ja kauden ensimmäinen tappio niskassaan, kun TPV peittosi tiistaina nokialaiset selvin 4-1-lukemin.

Atlantiksen pelitapa oli skoutattu varsin hyvin, eikä ottelun alku yllätyksiä tuottanut. Kotijoukkue piti enimmän osan ajasta palloa ja löysi keskikaistalta hyviä etenemismalleja, mutta hyvätkin aihiot katkesivat viimeistään murtautumisvaiheessa. Vieraiden vastaiskut tiedettiin vaarallisiksi ja sellaisesta syntyi myös ottelun avausmaali, kun peliä oli käyty 12 minuuttia. George Tabetando livahti NoPS-linjan selustaan, ehti palloon juuri ennen ulos rynnännyttä maalivahti Eemeli Päiviötä ja sai lopulta siirtää pelivälineen lähietäisyydeltä kotijoukkueen verkkoon. Avausjakson käsikirjoitus ei tästä juuri muuttunut: keltamusta hakkasi päätään punapaitojen puolustuslinjaan ja vaikka muutama ihan kohtuullinen tontti saatiinkin aikaiseksi, niin aivan lähellä tasoitusta ei kuitenkaan käyty. Toisessa kenttäpäädyssä sen sijaan lisäosuma oli lähempänä, sillä Atlantiksen parikin erikoistilannetta tuotti kotipelureille suuria vaikeuksia, mutta Päiviö kesti ja tauolle mentiin tilanteessa 0-1.

Toiselle 45-minuuttiselle NoPS tuli päättäväisesti ja paine vieraiden maalin läheisyydessä alkoi pikku hiljaa kasvaa. Parin hyvän yrityksen jälkeen ansaittu, joskin onnekas tasoitus syntyi lopulta 57.minuutilla Arian Javanmirin sinnikkään pelaamisen ansiosta. Arian taisteli pallon itselleen useampaan otteeseen ja pääsi lopulta chippaamaan sen boxiin. Tilanteeseen ei keltapaidoista kuitenkaan menijöitä löytynyt, mutta vieraiden alakerran kommunikaatio petti pahemman kerran ja puolustajan purkuyritys päätyi yli viivaltaan kohti palloa lähteneen maalivahdin ja aina verkon perukoille asti. Juhlat eivät kuitenkaan kauaa kestäneet, sillä ulospuhallus tuotti kaksi turhan helposti myytyä kulmapotkua, joista jälkimmäisen vierasjoukkue hyödynsi. Akram Boulakhras nousi korkeimmalle ja puski kenenkään estelemättä pallon takanurkkaan ja vieraat uudelleen johtoon. Kotijoukkue ei tästä kuitenkaan lannistunut, vaan painoi pelin uudelleen vieraiden kenttäpäätyyn ja loikin pari messevää tasoitusmahdollisuutta, mutta palloa ei enää vieraiden maaliin saatu. Loppua kohti kotijoukkue joutui nostamaan riskitasojaan, joka avasi Atlantikselle entistä parempia vastaisku-saumoja. Yhdestä sellaisesta syntyi sitten lopullinen ratkaisu, kun vieraspeluri livahti turhan helposti rangaistusalueelle ja maita pitkin kulkenut poikittaissyöttö tavoitti takatolpalta Tabetandon, jonka hieman epäonnistunutkin ohjaus päätyi maaliviivan yli ja sinetöi samalla helsinkiläisten 1-3-vierasvoiton.

Tappiosta huolimatta joukkueen esitykseen pitää olla tyytyväinen. Peli-ilme oli aivan eri tasolla, kuin Toijalassa lauantaina ja kenttäpelin perusteella ainakin piste olisi ollut täysin ansaittu. Tällä kertaa Atlantis oli kuitenkin parempi siellä missä pelit ratkaistaan eli molemmissa boxeissa. Syystä tai toisesta erikoistilanteet tuottivat sunnuntaina isoja ongelmia keltamustalle ja sellaisesta syntyi siis myös ottelun ratkaissut maali.

Sanomattakin on selvää, että viikon kaksi tappiota eivät tehneet hyvää mitalihaaveille. Viisi matsia on kuitenkin vielä jäljellä ja kuudennelta sijalta eroa pronssipallille on neljä pistettä. Kun kolme otteluista pelataan muita TOP6-joukkueita vastaan, niin ihan kaikki on vielä omissa käsissä. Sarja jatkuu vierailulla toisena olevan HJK:n vieraaksi tulevana lauantaina. Edellisenä päivänä pelataan kuitenkin jo kotikentällä, kun Kolmosessa jahdataan seitsemättä perättäistä voittoa FC LeKi:n kustannuksella.