NoPS tarrasi oljenkorteensa

5.9. HJK-NoPS 2-3 (1-2)

Perjantaisen LeKi-voiton jälkeen NoPS:n viikonloppu jatkui sinivalkoisissa merkeissä myös lauantaina. Helsingin Myllypurossa vastaan asettui nimittäin suomifutiksen ikonisin brändi, kun P21 SM-sarjan seitsemännen kierroksen ottelua isännöi suuri ja mahtava HJK. Klubi oli kuuden kierroksen jälkeen sarjassa toisena, NoPS puolestaan kuudentena. Joukkueiden kuntokäyrät osoittivat päinvastaisiin suuntiin, sillä kotijoukkue tuli lauantai-iltapäivän koitokseen viiden matsin voittoputkessa, NoPS puolestaan oli hävinnyt kaksi viimeistä otteluaan. Myöskään joukkueiden keskinäinen historia ei nokialaisille liikaa luvannut, sillä kolmena edellisenä syksynä HJK oli voittanut kaikki kohtaamiset maalierolla 9-2.

Tälläkään kertaa alku ei paljoa luvannut, sillä NoPS oli avausminuuteilla hätää kärsimässä. HJK painoi päälle ja vieraat joutuivat vain purkamaan palloa mahdollisimman kauas omalta maalilta. Sinivalkoiset saivat tukun erikoistilanteita, mutta näistä keltamusta vielä hädin tuskin selvisi. 16.minuutilla paine kasvoi kuitenkin liian isoksi ja Klubi siirtyi ansaitusti johtoon. Kotipelurin murtosyöttö puhkaisi NoPS-linjan vasemmalta laidalta ja parin poikittaissyötön jälkeen Henrikki Virolainen oli pelattu avopaikkaan ja hän ei siitä erehtynyt, vaan siirsi kotijoukkueen johtoon. NoPS:n tavaramerkiksi on viime aikoina noussut se, että takaiskua ei jäädä murehtimaan, vaan isketään mahdollisimman pikaisesti takaisin. Tällä kertaa tässä onnistuttiin peräti kahdesti. Pari minuuttia avausmaalin jälkeen Santeri Konttinen linkosi pitkän rajaheiton maalille ja perjantaiseen tapaan Ukko Salo jatkoi pallon maalin edustalle. Peliväline päätyi Jonne Rosenbergin jalan kautta Mikael Lehtiselle ja tämä laukoi maalivahdin längistä tasoituksen. Pari minuuttia lisää kelloon ja tilanne oli jo 1-2 upean hyökkäyksen hedelmänä. Tällä kertaa "Mikke" Lehtinen toimi tilanteen käynnistäjänä harhauttaen näppärästi vastustajan syvällä omalla alueella ja toimitti pallon keskikaistalle Otto Grundströmille. Tämä puolestaan löysi pystysyötöllään syvyysjuoksun tehneen Kasperi Ala-Talan. "Kassu" käänsi ensimmäisellä kosketuksella keskelle Veeti Niemiselle, joka otti pallon kontrolliin ja laukoi sitten kuudentoista kaarelta upeasti takayläkulmaan. Juuri tämän enempiä maalipaikkoja vieraat eivät sitten avausjaksolla saanetkaan, mutta pelin kokonaiskuva tasoittui kuitenkin alkuhetkistä selvästi. Toki HJK edelleen piti enemmän palloa, mutta nyt vieraiden kannalta melko vaarattomilla alueilla. Pariin otteeseen NoPS-vahti Eemeli Päiviö sai venyä parhaimpaansa, mutta onnistui siinä ja näin tauolle mentiin keltamustan johtaessa 1-2.

Toinen puoliaika ei sitten nokialaisittain olisi synkemmin voinut alkaa, sillä jo puolen minuutin pelaamisen jälkeen tilanne oli tasan. Klubi-hyökkääjä Jaris Arusalu prässäsi pelivälineen pois alimman keltapaidan jalasta ja laukoi läpiajonsa päätteeksi pienehköstä kulmasta lukemiksi 2-2. Seurasi äärimmäisen sekava vaihe, jonka aikana kumpikaan orkesteri ei löytänyt yhteistä säveltä tekemiseensä, vaan pallonhallinta vaihteli yhtenään joukkueelta toiselle. Pitkään aikaan kumpikaan joukkue ei saanut mitään järjestelmällistä aikaiseksi vastustajan maalin läheisyyteen, kunnes ottelun ratkaisu nähtiin pelikellon osoittaessa 64 minuuttia pelatuksi. Rosenberg toimitti kulmapotkun kovana etutolpalle ja Yaroslav Likhach jatkoi kantapäällään pallon maalin kattoon ja vieraat jälleen johtoon. Tappioasemassa kotijoukkue joutui ottamaan lisää riskejä ja nostamaan pelaajia ylös ja tämä puolestaan avasi vieraille saumoja ratkaista peli lopullisesti. Muutamasta erinomaisesta aihiosta huolimatta maali jäi tekemättä ja niinpä jännitettävää riitti hamaan loppuun asti. Loppua kohti HJK sai jälleen hieman otetta pelistä, mutta sen ratkaisut olivat kerta toisensa jälkeen melko ponnettomia, eivätkä tuottaneet isompia ongelmia antaumuksella taistelleelle NoPS-puolustukselle. Varsinaisen peliajan viimeistä edellisellä minuutilla tasoitus näytti kuitenkin jo varmalta, kun Klubi-pelurin paristakympistä lähtenyt laukaus näytti painuvan vääjäämättä vasempaan yläkulmaan. Jostain ilmestyi kuitenkin Päiviön yläkäsi pallon tielle ja saatteli sen yli maalin. NoPS kesti lopulta myös erotuomarin määräämät peräti seitsemän lisäaika-minuuttia ja pääsi kotimatkalla hämärtyvään alkusyksyn iltaan äärimmäisen tärkeät vieraspisteet mukanaan.

Päivän teema oli "ui tai uppoa", sillä tappio lauantaina olisi tiennyt lähes varmuudella mitalihaaveiden lopullista kariutumista. Kumulatiivisesta ja myös hyvin tuoreesta rasituksesta huolimatta keltapaidat päättivät kroolata tosissaan ja se kantoi nyt toivottua ja ansaittua hedelmää. Tälläkin kaudella on pelattu monta parempaa jalkapallo-ottelua, mutta tällaista taisteluilmettä ja kropan likoon laittamista ei ihan joka pelissä ole ollut näkyvissä. Erikoismaininta menee vaihtopelaajille, jotka kukin vuorollaan toivat kosolti lisäarvoa joukkueen pelaamiseen ja päästivät urakkamiehet ansaitulle huilille. Rosteri näytti syvyyttään todella tärkeään aikaan.

Voitto palautti NoPS:n tiukasti takaisin mitalikamppailuun ennen neljää viimeistä kierrosta. Ero kakkosena jatkavaan Klubiin puolittui kolmeen pisteeseen ja yhtä paljon on eroa tällä hetkellä pronssipallilla seisovaan EsPa:an. Entistä mielenkiintoisemman asetelmasta tekee se, että juuri kyseinen joukkue on keltamusta seuraava vastustaja. Tuo ottelu on ohjelmassa viikon päästä sunnuntaina Tapio Rautavaaran kentällä. Pelit jatkuvat kuitenkin jo torstaina, kun Kolmosessa vieraillaan Lamminpäässä TP-T:n vieraana.