Syyskierros käyntiin kotimatseilla
Kesätauko on lusittu, MM-huuma kaikonnut ja tulevana viikonloppuna onkin aika palata jälleen paikallisen futiksen pariin. Siihen tarjoutuukin tilaisuus peräti kahteen otteeseen, sillä keltamusta lippulaiva esiintyy kotinurmella sekä viikonlopun aluksi että päätteeksi. Perjantaina klo 19.00 pyörähtää käyntiin Kolmosen syyskierros, kun NoPS isännöi FC Hakan akatemiaa ja sunnuntaina on puolestaan aika startata 21-vuotiaiden SM-sarja kotiottelulla sarjanousija HPS/POHU YJ:a vastaan. Tuo matsi alkaa Tapio Rautavaaran kentän sunnuntai-iltapäivässä klo 15.00.
FC Haka-j. voitti viime vuonna lohkon ja eteni Kakkosen karsintaan, jossa HIFK oli kuitenkin tyly vastustaja. Tämä kausi ole sitten ollutkaan samanlaista riemumarssia ja ensimmäisen sarjakierroksen saldo on viisi voittoa ja kuusi tappiota, joka oikeuttaa sarjataulukon sijalle kuusi. Etenkin kauden alku oli hankala, sillä Haka kärsi kolmessa ensimmäisessä ottelussa tappiot, mutta vastassa olikin sarjan nykyinen kärkikolmikko. Tuon jälkeen tahti on siis parantunut, joskin kevätkierroksen viimeinen kamppailu tuotti selvän vierastappion LeKi:lle. Joukkueiden edellinen kohtaaminen on vain reilun kuukauden takaa, kun NoPS haki juhannusviikolla täydet pisteet Tehtaan kentältä lukemin 0-3.
Sunnuntaina Keskuskentän erinomaiselle viheriölle saapuu sitten vieraaksi Helsingin Palloseuran ja Pohjois-Haagan Urheilijoiden yhdistelmä. Aivan ensi kertaa kyseinen joukkue ei pääsarjatasolla ole mukana, sillä viime vuonna se osallistui SM-karsintaan jääden kuitenkin lohkossan seitsemänneksi. Syksyn sarja Ykkösessä ei paikkaa tämän kevään karsintaan poikinut, mutta Ykkösessä se oli suvereeni voittaen kaikki seitsemän koitostaan maalierolla 37-7. Kun sitten jatkokarsinnassa kaatui FC Inter Turussa maalein 2-4, oli helsinkiläisten paikka syksyn pääsarjassa selviö. Näköhavaintoa HPS/POHU:sta ei ainakaan vielä NoPS-leirissä ole, mutta pikkulinnut ovat laulaneet, että Nokialle saapuu sunnuntaina taitava ja hyvin pelitapaansa toteuttava joukkue, joten mielekiintoinen sarja-avaus on varmasti edessä.
Keltamusta huilasi kevätkierroksen päättäneen Lasten-pelin jälkeen kymmenen päivää ja ennen pelien jatkumista ehditään vetämään kaikkiaan kuudet treenit. Akut on siis ladattu ja koneet saatu uudelleen käyntiin ennen perjantaina alkavaa yhdentoista viikon ja 22 pelin loppurutistusta. Tiukka on siis ohjelma ja siksi onkin tärkeää, että sairastupa osoittaa vihdoin tyhjenemisen merkkejä ja näillä näkymin lähes koko laaja rosteri on käytössä heti avausviikonloppuna. Joukkueen ikärakenne on toki sellainen, että isänmaan paras pitää aina muutaman pelurin kiireisenä ja elokuu vie jokusia pelaajia ympäri suomenniemeä opiskeluiden perässä. Näiden faktojen kanssa pystytään kyllä elämään ilman, että laadukas treeniarki poissaoloista liiaksi kärsii.
Joukkue on asettanut syksylle kaksi yksiselitteistä tavoitetta. Kolmosessa mielitään nousta sijalle kaksi, joka saattaisi vielä tuoda Kakkosen karsintapaikan, mikäli todennäköinen lohkovoittaja FC Lasten ei paikkaa syystä tai toisesta ottaisi vastaan. P21 SM-sarjassa sen sijaan janotaan seurahistorian ensimmäistä SM-mitalia. Molemmat tavoitteet ovat kivikovia ja vaativat onnistuakseen nappionnistumista seuraavan reilun kahden kuukauden aikana. Sen takia ilta toisensa jälkeen kuitenkin kokoonnutaan yhteen, että tämä voisi oll mahdollista. Pitkällä tähtäimellä edustusjoukkueen paikka Kakkosessa on kuitenkin se kaikista tärkein juttu ja niinpä kaikki kompromissit tehdään edarin eduksi ainakin niin kauan, kuin sarjakakkoseksi on realistiset mahdollisuudet. Edellä mainittu laaja rosteri takaa kuitenkin se, ettö ihan jokaikiseen otteluun saadaan laadukas ja voitosta taisteleva joukkue jalkeille. Toivoa sopiikin, että nokialainen futisyleisö löytää myös loppukauden aikana tiensä sankoi joukoin Tapio Rautavaaran kentän lehtereille!