Katsaus Kolmoseen & Otteluennakko TamU-NoPS
24.7.2020
Lauantaina 25.7 NoPS matkaa Pyynikille Tampere Unitedin vieraaksi. Yksinkertaisen sarjan myötä pisteet ovat äärimmäisen arvokkaita joukkueille. Kuusi parasta pääsee ylempään loppusarjaan taistelemaan sarjanoususta ja viivan alle jääneet pelaavat alemman loppusarjan, josta löytyy seuraavan kauden nelosta pelaavat joukkueet. Ennen kuin pureudutaan itse otteluun tarkemmin on syytä tarkastella tämänhetkistä sarjatilannetta.
Liekö monikaan ennen kauden alkua povannut Loisketta ylempään loppusarjaan, puhumattakaan sarjakärjestä. Janne Malmi on kuitenkin saanut luotsattua oranssipaitojen pelin uomiinsa. Varsinkin hyökkäyspeli on ollut tehokasta. Loiske onkin sarjassa eniten maaleja tehnyt joukkue. Seuraan siirtynyt, ehkäpä paremmin futsalista tunnettu, Tero Intala on osoittautunut hyväksi vahvistukseksi.
Ennakko-odotuksissa hyvin vahvana joukkueena kauteen lähtenyt Ilves-Kissat on esittänyt vakuuttavia otteita. Viidestä ottelusta kerättynä 13 pistettä, vain NoPS on pystynyt vastaamaan tähän tahtiin. Kuudennen kierroksen ottelussa tänään perjantaina, Ilves-Kissat kohtaavat vieraissa Janakkalan Pallon, joka tällä kaudella tekee yhteistyötä ylempänä pelaavan HJS:n kanssa. JanPa löytyykin tällä hetkellä kuudennelta sijalta.
Sarjassa neljäntenä oleva Pallo-Sepot on se joukkue, joka tähän mennessä on aiheuttanut Kissoille ja NoPSille ainoat pistemenetykset tasapelien muodossa. Pallo-Seppojen pelaaja Jarno Mattila on lopettamishuhuista huolimatta palannnut pelikentille. Hän onnistuikin Kissoja vastaan kahdesti maalinteossa.
Kotiavauksessaan Tampere Unitedin voittanut TPV/2 löytyy hyvän alkukauden pelanneena viidenneltä sijalta. Niukasti viivan alapuolelta löytyy taannoin hienon ottelutapahtuman, jota Mansen derbynäkin mainostettiin, järjestänyt TP-T. Sarjanousija Tervakosken Pato on myös kuudessa pisteessä. Vain pisteen vähemmän kerännyt on myös ottelunsa striimaava ACE, joka viime viikolla rikkoi oman yleisöennätyksensä pelissä Tampere Unitedia vastaan.
Hieman yllättäen TamU löytyy vasta 10. sijalta viiden ottelun jälkeen. TKT on neljässä pisteessä ja tällä hetkellä sarjan viimeisenä on FJK, joka on kerännyt alkukauden otteluistaan yhden pisteen.
Kuten silmäys sarjataulukkoon osoittaa, lauantain otteluun molemmat joukkueet lähtevät hakemaan nälkäisesti kolmea pistettä. NoPS hakee jatkoa vahvalle alulle ja siirtymistä sarjan piikkipaikalle. TamU taas kamppailee tosissaan paikasta ylempään loppusarjaaan.
Ennen kauden alkua seurojen välillä on nähty pelaajaliikennettä, kun viime kaudella NoPS-paidassa pelanneet Jani Rantala ja Erick Bullock siirtyivät Tampereelle. NoPS-organisaatioon on puolestaan täksi kaudeksi TamU:sta siirtynyt Sami Ekmark. Toki erittäin monella muullakin NoPS-pelaajalla on historiaa TamU:n suuntaan. Ottelu tulee takuuvarmasti herättämään suuria tunteita monissa ihmisissä.
NoPS on päässyt joukkueena valmistautumaan hyvin lauantain otteluun. Vaikka sivussa ottelusta ovat Mohamed Koroma, Pekka Äijälä sekä Henrik Rahikainen, saadaan mukaan Hannes Varhi, Pauli Pylvänäinen sekä kapteeni Samu Jokela. Valmentaja Markus Halme, joka myös omaa historian TamU pelaajana, luonnehtii ottelua näin:
” Tiukka peli on tulossa. Sarjataulukkoon ei saa tuijottaa, TamU:lla on erittäin laadukas joukkue ja vielä kotiyleisön tuki takana. Töitä saadaan tehdä jälleen kerran pisteiden eteen. Olen kuitenkin luottavainen, että pystymme Pyynikiltä pisteet ryöstämään. Pelimme kulkee tällä hetkellä hyvin ja joukkue on muutenkin hyvässä vireessä.”
Ja totta tosiaan, kyllähän NoPSin peli on kulkenutkin hyvin. Viisi ottelua, joista neljä voittoa ja yksi tasapeli, on erinomainen saldo. Positiivista huomiota on tullut ja Pirkanmaan oma paikallislehti MORO julkaisikin torstaina jutun NoPS-TKT ottelusta.
TamU-NoPS otteluun lähtee reportaasia ja myös poikkeuksellisesti livevideointia tekemään Nokian Uutiset, joiden tilaajille video on katseltavissa. Ottelu on katsottavissa myös TamU-TV:ssä.
17:00 Tampere United – Nokian Palloseura
Liput otteluun maksavat 8 € aikuisilta ja 5 € alennusryhmiltä.