Lasten ja nuorten turvallisuus jalkapallossa 2016
18.5.2016
Suomen Palloliiton ohjeistuksen mukaisesti lasten turvallisuus otetaan Nokian Palloseurassa nyt ja jatkossa tarkasti huomioon.
Yleistä
Lainsäädäntö velvoittaa Suomessa selvittämään lasten kanssa työskentelevien rikostaustan
- työ-ja virkasuhteisten osalta aina (504/2002) ja
- vapaaehtoisten osalta (148/2014) niiltä osin kuin toiminnan järjestäjätaho katsoo sen
aiheelliseksiLainsäädännön henki tältä osin on turvata lapselle paras ja turvallinen kasvuympäristö myös mm. harrastus-ja kilpaurheilutoiminnan parissa
Em. lainsäädäntöön liittyen Suomen Palloliitto on luonut oman ohjeistuksen lasten turvallisuuden takaamiseksi.
Palloliiton ohjeistuksen mukaan jalkapalloseuroissa on vapaaehtoisten (1.5.2014 ja sen jälkeen mukaan tulleet tai joiden työnkuva on muuttunut sellaiseksi että otteen pyytäminen on lain mukaista) osalta rikostaustaote selvitettävä valmentajilta, joukkueenjohtajilta, huoltajilta sekä muilta seuran määrittelemiltä lasten ja nuorten kanssa läheisesti toimivilta.
Tarkemmin Lasten turvallisuus liitteestä ja
Linkistä:
http://seuraohjelma.fi/seuranhallinto/seuratoimijat/vapaaehtoiset/lastenturvallisuusseuratoiminnassaT: NoPS hallitus