NoPS-TKT 17.7

18.7.2020

Avausmaalin tekijä Tommi Ala-Hakuni.

 

 

Perjantai 17.7.2020 Nokia, Tapio Rautavaara stadion. 

Jälleen koitti pelipäivä, vastassa kotona Tapio Rautavaara stadionilla monivuotinen kilpakumppani Tampereen Kisatoverit. Aloitin aamun keittämällä kaffet ja rupeamalla työstämään päivitettyä ottelukokoonpanoa ja ennakkoa, jonka julkaisisin seuran sosiaalisen median kanaville. Edeltävänä iltana valmentaja Markus Halme oli avauskokoonpanon pyöritellyt paperille valmiiksi. Muutoksia oli tiedossa, sillä edustuksen monivuotinen kapteeni Samu Jokela oli estynyt pelaamaan. Alkukauden aikana joukkueen ehdotonta eliittiä olleen Jokelan poissaollessa kapteenin nauhan käteensä pujotti tällä kaudella NoPS-organisaatioon liittynyt Sami Ekmark. Mohamed Koroma sai viimeottelussa tikkejä vaatineen haavan vastustajan nappulakengästä ja joutui myös huilaamaan tämän ottelun. Hänen paikkansa avauskokoonpanossa otti tällä kaudella kahdesti osunut Iikka Häkkinen. Kolmantena muutoksena oli puolustaja Hannes Varhin poissaolo, jonka tilalla pelasi Aldin Kadric. Teemu Syrjänen pelasi toisena puolustajana Wihtori Vänttisen noustessa hyökkäävämpään rooliin. Ottelun alla NoPS jalkapallon Facebook sivuillekin julkaistu pieni haastattelu valmentaja Halmeelta ja hyökkääjä Ville Kuusiselta kertoi sen, että illan ottelusta vain kolme pistettä kelpaisi. Koko joukkeella oli tähtäin sarjakärjessä. 

Tunti ennen ottelua buffettia ja kamerajärjestelmiä pystyttäessä katsomoon asteli vanhempi herrasmies. Tervehdin, ja hän kysyi pelaako NoPS täällä tänään. Vastasin että kyllä, ottelu alkaa tunnin kuluttua. Hän harmitteli olevansa etuajassa. Samalla tiedustelin, onko hän aikaisemmin käynyt katsomassa edustuksen otteluita. Ei tällä kaudella, kuului vastaus. Paikat olivat kuitenkin tutut, sillä hän kertoi olleensa töissä keskuskentällä aikanaan ja nokialaisena urheiluihmisenä kiinnosti myös jalkapallo ja NoPS-edustuksen edesottamukset. Ensikertalaisia on ollut muitakin ja mikäs siinä kun puitteet ovat viimeisen päälle kunnossa ja myös peli kulkee. 

Itse ottelu päästiin pelaamaan aurinkoisissa olosuhteissa kelin ollessa varsin lämmin. Erotuomari Kirill Naishouler puhalsi pilliinsä ottelun alkamisen merkiksi 19:00. Ottelun alku oli ehkäpä muuttuneen kokoonpanon johdosta hieman hakeva, vaikka kotijoukkue saikin luotua heti ottelun alkuun muutaman vaarallisen paikan Juuso Saikkosen vartioimalle maalille. Seitsemännen minuutin kohdalla kotijoukkueen rajaheitosta puolen kentän tuntumasta Kadric heitti pallon eteenpäin suojaukseen Tommi Ala-Hakunille, joka pääsi vieraiden estelyistä huolimatta kääntymään ja pelaamaan pallon laidalle Vänttiselle. Hänellä oli aikaa laittaa vasurillaan täsmäkeskitys maalille, jossa odotti Tuomas Lehti. Kotiyleisön harmiksi hänen ohjauksensa meni aavistuksen ohi maalin. Seuraava tilanne nähtiin 18:lla minuutilla, kun vieraiden pelinavaus takelteli ja Pekka Äijälän katkosta pallon saanut Vänttinen vapautti hienolla syötöllään Hakarin vetopaikkaan kuudentoista rajalle. Vielä ei kuitenkaan ollut sihti kohdillaan ja veto viuhui yli maalin. Näiden tilanteiden jälkeen pelin laatu ja tempo tuntui taantuvan. Seuraava tilanne siunaantuikin vierasjoukkueelle, kun näyttävän kolmiopelin aloittanut Pekka Peltola syötti hyökkäyslinjaan, pudotus alle ja nosto linjan taakse erinomaisesti juoksuaan jatkaneelle Peltolalle. Hän pääsi suoraan volleysta koittamaan, mutta laukaus meni vain karvan verran ohi Juuso Ylisen vartioiman NoPS-maalin. Ensimmäinen puoliaika ei tarjonnut maaleja, joten tauolle lähdettiin 0-0 numeroissa. Kopissa puoliajalla käyty Halme-talk tuntui herättäneen keltanutut, sillä toista puoliaikaa ei ehditty pelata kuin 20 sekuntia, kun Ala-Hakuni riisti pallon ja haastoi ennakkoluulottomasti puolustuslinjan. Vartaloharhautus, johon lankesivat kaikki katsomassa olleet, puri myös puolustukseen. Nokikkain maalivahti Saikkosen kanssa päässyt Ala-Hakuni ei epäröinyt vaan nosti pallon verkkoon melkoisella varmuudella. Tilanne 1-0 kotijoukkueelle. NoPS tuntui heränneen tähän otteluun. Vain kuusi minuuttia ensimmäisestä maalista, ja jälleen tapahtui. Oiva TKT-vastahyökkäyksen katko NoPS-puolustukselta. Ala-Hakuni jatkoi laitaan Lehdelle, kavereiden keskinen hieno seinäpeli vapautti lopulta Lehden kuudentoista sisäpuolelle. Lehti malttoi hienosti ja syötti pallon poikittain maalille ahnaasti liikkuneiden keltapaitojen suuntaan. Syötön vastaanottavassa päässä oli Hakari, joka viimeisteli tilanteeksi 2-0. Viimeinen puolituntinen ja 

molemmat joukkueet suorittivat vaihtoja ja pelin tempo putosi hieman. Kotijoukkeelle merkattiin vielä kaksi varoitusta. Teemu Syrjänen ja Rike Kausiala saivat merkinnät pöytäkirjaan. Myös Äijälä pääsi kokeilemaan paristakympistä laukaustaan, mutta tuloksetta. Varsinaisen peliajan päälle ei juuri lisäaikaa pelattu. Hyvin ottelusta suoriutunut erotuomarikolmikko ansaitsee myös kiitoksen ottelusta. Pancho Villa Nokia palkitsi kotijoukkueen nälkäisimpänä pelaajana Wihtori Vänttisen. 

Tällä kaudella on ollut ilahduttavan paljon katsojia kotiotteluissa, samalla määrän ollessa nousujohteinen. Tähän kotiotteluun TKT:ta vastaan paikalle oli löytänyt 169 katsojaa. Upea tulos, kiitos kaikille paikanpäälle saapuneille, kuin myös kotoaan striimiä katsoneille. Ikäväkseni jouduin ottelun jälkeen toteamaan videokuvan äänen säröilleen todennäköisesti huonon kaapelin takia. Striimin äänenlaadun tarkistaminen oli unohtunut ottelutapahtuman tuoksinnassa. Tämä on nyt listattu check-listaan. Positiivisena voidaan mainita ohjelmistollisen äänen uupumisen korjaantuminen. Pahoittelut kuitenkin tästäkin huonolaatuisesta lähetyksestä. 

Instagramissa ottelun päätyttyä silmiini osui äärettömän hieno kirjoitus illan ottelusta. Jan1nh0-nimimerkillä stadionbongausta ympäri Suomea tekevä jalkapallon ystävä oli myös saapunut Nokialle seuraamaan ottelua NoPS-TKT. Hän kirjoitti näin: 

”Kauden vierailutavoitteita miettiessä Nokia oli listalla korkealla. Ainoastaan viisi kotipeliä perussarjassa asetti omat haasteensa, mutta onnistui. Vieraaksi valikoitui 100-vuotista taivaltaan juhlistava TUL-seura Kisatoverit Tampereelta. Tapio Rautavaaran mukaan nimetyllä kentällä on uudehko pääkatsomo, jota kelpaa esitellä vieraille. Melkein käsittämätöntä, ettei näillä olosuhteilla pyydetä edes pääsymaksua. Grillillä oli sentään hyvä tarjonta lihaisia käyriä. Pidin keltamustaa kotijoukkuetta selvänä suosikkina, mutta yllättävän hyvin vieraatkin saivat tilanteita luotua. Nokialaiset iskivät näädän lailla voittomaalin toisen puoliajan ensi sekunneilla, mikä kenties hieman latisti matsia. Kahden maalin lisäksi läheltäpiti tilanteitakin riitti muutama. Viimeinen puolituntinen meni lähinnä vaihtoihin ja loppuvihellyksen odotteluun. Nähtiinpä kentällä myös selostajalegenda Ville Kuusinen.” 

Tämä teksti vahvistaa sen mitä minä ja monet muut ovat Nokialla aistineet, NoPSin suunta on ylöspäin. 

Viikon kuluttua lauantaina 25.7 NoPS matkustaa Pyynikille Tampere Unitedin vieraaksi. Tämä ottelu tulee varmasti herättämään suurta mielenkiintoa pirkanmaalaisessa futisyleisössä. Ja ehkä jopa tuota mielenkiintoa enemmän tunteita, niin paljon polkuja on seurojen välillä kulkenut. 

Seuraava kotiottelu 7.8.2020 kello 19:00, vastassa tuolloin sarjanousija Tervakosken Pato. 

Kiitos 

Harri Orava Joukkueenjohtaja