Väinö Nieminen toteuttaa seuralle Perhefutiksen markkinointisuunnitelman
21.4.2021

Tampereen Kaukajärvelle asuva 18-vuotias Väinö Nieminen suorittaa tällä hetkellä markkinointiviestinnän näyttöänsä Nokian Palloseurassa. Tredun Sammonkadun toimipisteeltä tänä keväänä merkonomiksi valmistuva nuori mies on suunnitellut tämän kesän Perhefutiksen markkinointikampanjan toteutuksen. Väinön vastulla on Perhefutiksen mainosten suunnittelu eri kanaviin sekä markkinoinnin kokonaisuuden suunnittelu.
Väinön tavoitteena on löytää itselleen töitä yrittäjänä valmistumisen (ja armeijan) jälkeen ja siksi mahdollisuus tulla tekemään näyttö seuraan kiinnosti. Väinö on pelannut jalkapalloa 6-vuotiaasta asti TPV:ssa, ensin kaupunginosajoukkueessa ja 9-vuotiaasta ikäkausijoukkueissa. Orastavan jalkapallouran pysäytti kuitenkin 17-vuotiaana määrittelemättömät keski- ja alavartalovammat (suomeksi selkä ja polvet), mutta pitkästä jalkapallotaustasta oli hyötyä nyt myös opiskelussa.
Ihan tuoretta kuvaa Väinöstä ei uutisen liitteeksi saatu, mutta aiheeseen ja osittain seuraankin liittyviä otoksia saatiin muutama. Toisessa kuvassa TPV:n nuori Sergio Ramos on nimittän esittemässä taitojaan Nopsajalkaturnauksessa "muutama" vuosi sitten...
