Taistelupiste tuomisina Vantaalta

16.8. TiPS-NoPS 1-1 (0-1)

NoPS:n urakka P21 SM-sarjassa jatkui sunnuntaina vierasreissulla Vantaan Hakunilaan. Siellä neljännen kierroksen kamppailua isännöi toistaiseksi kaikki kolme otteluaan hävinnyt TiPS. Vierasjoukkue sen sijaan lähti otteluun sarjan jaetulta piikkipaikalta, kun karsintasarjasta lunastettu yksi lähtöpiste oli saanut seuraukseen kolme täyttä pistepottia.

Ottelun alku kovalla nurmialustalla oli molemmin puolin tunnustelua, joskin kotijoukkue piti palloa hallussaan enimmän osan ajasta. Vieraat iskivät kuitenkin heti ensimmäisestä tilaisuudestaan, kun peliä oli käyty yhdeksän minuuttia. Samuel Kälvi kiemurteli useammankin vihreäpaidan puristuksessa rangaistusalueelle ja aina vetopaikkaan asti, muttä Kälvi seniorin tuikkaus suuntautui jonkin verran ohi takatolpan. Näytti jo siltä, että peliä jatketaan maalipotkulla, mutta Jonne Rosenberg oli hereillä pitäen pelivälineen kentän rajojen sisäpuolella. Tarkka nosto maalin edustalle ja alkukauden pilanneen vaivansa vihdoin selättänyt Samu Rainio puski NoPS-uransa ensimmäisen maalin. Tämän jälkeen edettiin varsin tasaiseen tahtiin. Pallonhallinta oli edelleen hienokseltaan kotijoukkueella, mutta paria läheltä piti-tilannetta enempää ei TiPS saanut aikaiseksi. Aivan huippupaikoille ei enää päässyt keltamusta yhdistelmäkään, joten tauolle lähdettiin vieraiden niukassa johtoasemassa.

Toiselle puoliskolle kotijoukkue sai navakan tuulen taakseen ja tasoitus oli lähellä heti toisella peliminuutilla, mutta maalivahti Eemeli Päiviö pysäytti läpiajon erinomaisella lähitorjunnalla. Hetken päästä käytiin lähellä myös toisessa kenttäpäädyssä, kun Rosenbergin lähettämä kulmapotku päätyi etualueella Rainiolle, joka kumautti läheltä kovaa, mutta pallo pamahti keskelle tolppaa ja palautui siitä kentälle. Jakson edetessä ote siirtyi enemmän ja enemmän kotijoukkueelle ja vierailla oli suuria vaikeuksia pysyä pelissä mukana. Nuori kotijoukkue väänsi kaksinkamppailut itselleen ja pääsi vyöryttämään hyökkäyksiä kohti nokialaisten kenttäpäätyä. Paria poikkeusta lukuun ottamatta näistä selvittiin lähinnä säikähdyksellä, mutta ongelmaksi muodostui se, että omat pallolliset vaiheet lyhenivät lyhenemistään. Pari maukasta tonttia johdon tuplaamiseksi toki saatiin luotua, mutta viimeistely-yritykset jäivät suutareiksi. Lopulta 75.minuutilla TiPS punnersi ansaitusti tasoihin. Keskiympyrään tuomittu vapaapotku oli kenties hieman kyseenalainen, mutta niin oli myös keltapaitojen puolustaminen sitä seuranneessa tilanteessa. Vapari pelattiin lyhyenä linjojen väliin, josta se nostettiin puolustuslinjan selustaan. Ensimmäiseen yritykseen Päiviö sai vielä näppinsä väliin, mutta pallo jäi eloon maalin eteen ja Daro Pola pääsi niittaamaan lähietäisyydeltä pallon verkkoon. Tämä tyydytti ilmeisesti myös vantaalaisten suurimman nälän, sillä pelin kuva rauhoittui ja tasoittui selvästi. Molemmat saivat vielä jonkunlaiset aihiot koko potin ryöstämiseen, mutta kovin lähellä ei kummankaan voittomaali enää ollut. Näin ollen pisteet menivät Hakunilan iltapäivässä jakoon lukemin 1-1.

Totuuden nimissä on sanottava, että yhtä hyvin kotimatkalle olisi voitu joutua myös tyhjin käsin. Oma tekeminen oli tänään hyvin hankalaa ja toisaalta pääasiassa B-ikäsistä koostuva TiPS laittoi itseään enemmän likoon kuin keltamusta joukkue. Tärkeä piste kuitenkin saatiin mukaan ja siihen on oltava päivän pelinkuvalla tyytyväinen. Sitkeyttä on jengi joka tapauksessa neljällä ensimmäisellä kierroksella osoittanut, sillä vähänkin vähemmällä taistelulla tai huonommalla tuurilla pistepussi saattaisi tällä hetkellä olla puolet laihempi. Nyt on vielä kaikki auki aina kirkkaimpia mitaleita myöten.

Seuraavaksi tässä sarjassa onkin edessä todellinen herkkupala, kun ohjelmassa on kauden kolmas ja viimeinen Pirkanmaan derby, joka on samalla sarjan kärkipään kapina. TPV kohdataan Lamminpäässä tiistaina 25.8. Ensi viikon ainoa peli onkin vuorossa torstaina, kun Kolmosessa isännöidään Fish Unitedia klo 19.00 alkavassa ottelussa.