Kolmosessa kärkimatsi, SM-karsinta huipentuu
Futisfanien nirvana on jälleen käsillä, kun joka neljäs vuosi pelattavat MM-kisat potkaistaan käyntiin ison veden takana torstai-iltana. Pelit pelataan tällä kertaa sellaiseen aikaan, että niiden välissä on hyvää aikaa seurata myös paikallista tarjontaa. Ja sitä on Nokialla tarjolla loppuviikkoon yllinkyllin, sillä nokialaisen miesfutiksen lippulaiva esiintyy Tapio Rautavaaran kentällä kahtena päivänä peräjälkeen. Perjantaina klo 19.00 alkaen NoPS:n edustusjoukkue isännöi Kolmosen kärkipään kamppailussa Tampere Unitedin kakkosjoukkuetta ja lauantaina klo 16.00 päätellään P21 SM-karsinta, kun sarjapaikastaan taisteleva FC Inter saapuu vieraisille.
NoPS ja Tampere United ovat solmineet tällekin kaudelle yhteistyöseura-sopimuksen, jonka puitteissa sinipaitojen pelureita on nähty junnujen SM-karsinnassa muutaman kerran. Perjantai-iltana yhteistyöstä ei kuitenkaan ole tietoakaan, sillä jaossa on tärkeitä Kolmosen sarjapisteitä. TamU on viime vuosina kuulunut sarjan kärkikastiin, sillä 2024 se sijoittui neljänneksi ja viime kaudella kolmanneksi. Tämä kausi on alkanut vieläkin paremmin, sillä seitsemän kierroksen jälkeen tamperelaiset ovat sarjassa toisena, mutta kaikki mahdolliset pisteet ovat toistaiseksi tarttuneet matkaan ja piikkipaikkaa FC Lasten on edellä vain maalieron turvin. Merkille pantavaa on se, että TamU:n verkkoon on pallo saatu toistaiseksi vain neljä kertaa, joten etenkin sen puolustaminen on ollut toistaiseksi betonia. Viime kauden vastaavassa koitoksessa elokuussa TamU nöyryytti isäntiään lukemin 0-4, kun taas kevään Pyynikin kohtaamisessa päädytiin tasalukemiin 2-2.
Lauantaina SM-karsinnan huipennuksessa selvästi isommat panokset on vierasjoukkue Interillä. Turkulaiset ovat tällä hetkellä sarjataulukon sijalla viisi eli menossa viimeisenä joukkueena SM-sarjaan tästä lohkosta. Eroa karsijan paikalla olevaan HJS:n on ennen päätöskierrosta kolme pistettä, joten yksikin piste Keskuskentältä lauantaina riittäisi turkulaisille paikkaan 12 joukkueen loppuhuipennuksessa. Huomion arvoista, että Interin saldoon ei tältä kaudelta kuulu vielä yhtään tasapeliä, joten nyt ainakin sellainen on varmasti sinimustilla tilauksessa. Inter sai varmasti itseluottamus-buustin viime viikonlopun elintärkeästä derby-voitosta TPS:aa vastaan ja muistissa on myös se, että NoPS:n karsinnan kahdesta tappiosta toinen on peruja Kupittaan reissulta huhtikuun puolen välin paikkeilla.
NoPS-leirissä kahden päivän kotiputkea odotetaan vesi kielellä. Pääpäivä on ehdottomasti perjantai, jolloin päästään ensimmäistä kertaa tällä kaudella mittaamaan omaa osaamista lohkon ehdotonta huippujoukkuetta vastaan. Ensimmäiset seitsemän ottelua on pelattu sen verran hyvin, että kevätkierroksen huipennukseen ja kärkijengien haastoon päästään hyvistä asemista. Viime viikolla pari pinnaa karkasi hieman huolimattomasti TP-T:n matkaan, mutta perjantaina on hyvä mahdollisuus paikata tuota lipsahdusta korkojen kera. Terveystilanne näyttää ottelun aattona varsin hyvältä, joten siinäkin mielessä hyvistä asetelmista päästään TamU:n kimppuun.
Jos on lauantaina vierasjoukkueella vielä paljonkin pelattavaa, niin viime viikonlopun tulosten jäljiltä panosta jäi karsinnan päätöskierrokselle vielä keltamustallakin. Eroa kakkosena olevaan EsPa:n on vain yksi piste, joten jos Etelä-Espoolaiset eivät lauantaina onnistu voittamaan paikallisvastustaja LePa:a, nousisi NoPS vielä oman pelinsä voittamalla ohi ja saalistaisi vielä toisenkin lähtöpisteen SM-sarjaan. Viime lauantaina pelaajien runsas kierrätys tuotti tulosta Hongan vieraana ja samaa onneksi päästään harrastamaan tässäkin peliputkessa.