Pirkanmaan derby vol. 2
Vanhimpien poikajunnujen SM-karsinta on edennyt puoliväliinsä. Toinen seitsemän ottelun otatus alkaa tänä viikonloppuna ja A-lohkossa on luvassa heti todellinen herkkupala, kun lohkon kärkikamppailu on samalla kauden toinen Pirkanmaan derby. Sunnuntain alkuillassa iskevät nimittäin vastakkain sarjakärki TPV ja -kakkonen NoPS. Sarja-avauksessa maaliskuun alussa joukkueet tasasivat pisteet Menkalassa lukemin 2-2. Odotettu matsi käynnistyy Kaupin stadionilla klo 18.00.
Viime kauden SM-hopeajoukkueen TPV:n karsinnan avauspuolikas oli juuri niin vahva, kuin osattiin ennakoidakin. Avauskierroksen tasurin jälkeen ainoan pistemenetyksensä "Punakone" koki pari viikkoa sitten häviämällä vieraskentällä EsPa:lle. Muut viisi otteluaan TPV voitti ja kotikentällään se on ollut erityisen vahva, sillä neljä kotimatsia ovat tuottaneet yhtä monta voittoa maalierolla 18-3.
NoPS lähtee ensi kertaa tällä kaudella otteluun tilanteessa, jossa se on hävinnyt edellisen kamppailunsa. Viime lauantain Inter-tappio oli kauden toistaiseksi pohjanoteeraus ja sanomattakin on selvää, että siitä pitää parantaa paljon, mikäli sunnuntaina mielitään Kaupista saada jotakin mukaan. SM-sarjapaikkaa ajatellen pullat ovat kuitenkin hyvin uunissa, mutta muutama voitto myös jälkimmäiseltä sarjakierrokselta varmasti vaaditaan, jotta paikka viiden joukossa ja syksyn huipennuksessa varmistuu. Terveystilanne ennen TPV-kohtaamista ei ole paras mahdollinen ja leveää rosteria mitataan muutenkin jatkossa entistä enemmän, kun edustusjoukkueen sarjakausi käynnistyi perjantaina ja ringin pelaajat ovat isossa roolissa myös NoPS/2:n peleissä Nelosessa. Täysin iskukykyinen ja Inter-tappiosta varmasti sisuuntunut ryhmä sunnuntaiksi kuitenkin saadaan jalkeille.