Maaliton nuhjaus

17.5. NoPS-TPS 0-0

A-junnujen SM-karsinta jatkui NoPS:n osalta sunnuntai-iltapäivänä, kun Menkalan tekourmelle saatiin vieraaksi TPS Turusta. Ottelun panos sarjakolmosena neljänneksi viimeiselle kierrokselle lähteneelle kotijoukkueelle oli selvä: voitolla paikka karsintalohkon viiden parhaan joukossa olisi varma ja neljäs perättäinen SM-sarjapaikka lunastettu. Seitsemäntenä olleet turkulaiset puolestaan kaipasivat lisäpisteitä pysyäkseen mukana kilpailussa viimeisistä paikoista syksyn huipennukseen.

NoPS tuli kotikentälleen isännän ottein, mutta sitä ei kauaa kestänyt. Keltamustan ensimmäinen puoliaika oli nimittäin melkoista sekametelisoppaa molempiin suuntiin. Puolustussuuntaan vastuu-alueet katosivat kummallisesti ja kun 1v1-tilanteissa oltiin lähinnä pujottelukeppejä, pääsi TPS kerta toisensa jälkeen prässin alta aivan liian helposti pois. Pari kunnollista tekopaikkaakin se sai luotua, mutta Eemeli Päiviö NoPS-maalilla ei ollut yllätettävissä. Toisessa kenttäpäädyssä tapahtui enemmän, mutta kaivattu avausmaali jäi puuttumaan. Aihioita kyllä luotiin yllin kyllin, mutta ohitusyritykset olivat ponnettomia, viimeiset syötö karkailivat mihin sattuu ja muutamat maukkaatkin tekopaikat sutattiin laaduttomiin viimeistely-yrityksiin. 

Yhden vaihtopelaajan turvin matkassa olleet vieraat tulivat toiselle jaksolle lähinnä selviytymään. Jalka alkoi kuitenkin painaa jo hyvissä ajoin ennen loppuvihellystä ja näytti vääjäämättömästi silti, että keltamusta jyrää väkisin voittoon. Toisin kuitenkin kävi. Palloa hukattiin luvattoman helposti jopa ilman vastustajan painetta, avausjakson ponnettomuus hyökkäyskolmanneksella jatkui ja kun pari tuhannen taalan paikkaakin hukattiin käsittämättömästi, alkoi TPS uskoa mahdollisuuksinsa. Vaihtopenkiltäkään ei tänää löytynyt sitä tarvittavaa lisäbuustia tekemiseen ja loppua kohti TPS pääsi jopa paremmin mukaan peliin. Lopulta seurahistorian 99. SM-tason ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin, joka muuten oli vasta toinen laatuaan koko kolme ja puolivuotisen pääsarja-taipaleen aikana

Päättäväisempi ja taistelutahtoisempi joukkue saalisti tänään pisteen kotimatkalleen mukaan. Ainakin neljä kertaa viidestä tuolla pelinkuvalla pitäisi pystyä nappaamaan täysi pistepotti, mutta tänään oli se viides päivä. Muutenkin karsinnan trendi on tällä hetkellä hieman huolestuttava, sillä viidestä edellisestä koitoksesta on pystytty voittamaan vain yksi ja peräti kolmesti on jääty itse maaleitta, kun taas vastustajaa ei tuolla ajanjaksolla ole pystytty nollaamaan kertaakaan. Paljon pitää tapahtua, jotta nokialla ei tänäkin vuonna SM-sarjaa pelattaisi, mutta kolmen viimeisen matsin aikana pitäisi saada onnistumisia alle, jotta syksyn koitoksiin olisi mukavampi lähteä.

Ensi viikolla esiinnytään kotikentällä peräti kahdesti, sillä Kolmonen jatkuu perjantaina Menkalassa, jonne vieraaksi saadaan TP-49 Akaasta. Ja sunnuntaina pelataan sitten seurahistorian 100. pääsarjamatsi, kun SM-karsinnassa vastaan asettuu Hämeenlinnalainen HJS.