Uusia Pelinohjaajia
5.3.2016
Seuramme on kouluttanut alle 12-vuotiaiden peleihimme sekä muidenkin seurojen käyttöön uusia pelinohjaajia. Lue täältä lisää!

5.3.2016
Seuramme on kouluttanut alle 12-vuotiaiden peleihimme sekä muidenkin seurojen käyttöön uusia pelinohjaajia. Lue täältä lisää!
2.12.2015
Nopsin syyskokouksessa tehtiin uusia henkilövalintoja. Seuran uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Petri Kehusmaa, joka jatkaa tehtävässä 2007-2015 puheenjohtajana toimineen Kari Mustalahden seuraajana.…
12.11.2015
7.11.2015
Nopsin puheenjohtajana 90-luvulla toiminut Jukka Mäkipää lahjoitti lahjana saamansa merkittävän rahasumman Nopsin juniorityölle. Rahat tullaan käyttämään juniorien kyky- ja taitoharjoittelun…

24.10.2015
Taitoharjoitteluun panostamisen aloittaminen seuran juniorivalmennuksessa heti aloittavista ikäluokista lähtien alkaa vuosi vuodelta tuottamaan enemmän ja enemmän tulosta. Tästä kertoo…
24.10.2015
Piirijoukkuetoiminnan ajatuksena on löytää piirin alueen lahjakkaimmat pelaajat ja kehittää heitä edelleen kohti huippua. Onnea Nicke valinnasta mukaan ja tsemppiä!
23.10.2015
1990-luvun alkuvuosina Nopsin seuratoiminta etsi uutta muotoa, kun seuran koripallotoiminta siirtyi Korinokiaan. Jukka astui tuolloin mukaan muutokseen ja otti Nopsin puheenjohtajan tehtävät…
22.10.2015
Nopsin päättäjäiset vetivät jälleen Kerholan salin täyteen pelaajia ja vanhempia. Palkittiin kauden aikana menestyneet pelaajat ja illan lopuksi NVS:n tytöt esittivät hienon aerobic-shown. PALKITUT:…

19.10.2015
Onnea Waltteri hienosta saavutuksesta! SM-kisat odottavat. >>Klikkaa taitokilpailujen pm-kilpailujen tuloksiin
12.10.2015
Länsi-Pirkanmaan Talenttiharjoitukset alkavat tänään. Mukana olevat seurat ovat NoPS, Yilves, PJK, Vapsi ja Apassit. Talentissa seurojen E10- ja E11-ikäluokkien lahjakkaimmat pelaajat on kerätty…
29.9.2015
25.9.2015
Pääset lukemaan jutun täältä: >>Hallitse palloa kuin Ronaldo tai Maradona
22.9.2015
Nops edustus varmisti viime perjantain voitollaan piirin mestaruuden ja samalla sarjan kakkospaikan. Kolmosen viimeinen ottelu pelataan Menkalassa lauantaina 25.9 klo 12 ja vastassa on Toejoen Veikot.
30.8.2015
NoPS 01 kutsuturnauksen toinen SJK:n voittaessa turnauksen. Turnauksesta lehtijuttu ensi viikon Nokian Uutisissa.
24.8.2015
Tervetuloa seuraamaan 29.-30.8.C14-junioreiden 11vs11 otteluita menkalan kentälle Nokialle! Turnauksen komissaarina toimii Ari "Zico" Hjelm. Lisätietoja turnauksesta liitteestä. Paikalla puffetti…
4.8.2015
3.8.2015
Viime viikonvaihteessa keskuskentällä ja Menkalassa koettiin jalkapallon hurmosta, kun 16. Nopsajalkaturnaus pelattiin 88 joukkueen voimin. Otteluita kertyi kolmen päivän aikana lähes 250. Järjestävä…
3.8.2015
Perinteiset Nokian Taitokilpailut järjestetään 5.8. Pitkäniemen jalkapallohallissa. Kilpailussa on mahdollisuus saavuttaa kultainen-, hopeinen, tai pronssinen taitomerkki. Lisätietoja aikatauluista ja…
28.7.2015
Yhdistyksen lähetystö saapui Menkalan kentälle Nopsin edustuksen peliin ja he lahjoittivat junioripelaajille harjoituskartioita. Lahjoituksen otti vastaan Nokian Palloseura ry:n urheilutoimenjohtaja…
23.7.2015