Helpottava avausvoitto
8.5. NoPS-Loiske 3-2 (2-1)
Torstai-illan huumaa oli jälleen luvassa, kun miesten Kolmosen ottelussa Nokian Menkalassa kohtasivat sarjassa toistaiseksi ilman voittoja kulkenut NoPS sekä toisen kahdesta pelaamaastaan matsista voittanut Sääksjärven Loiske. Oman mielenkiintonsa torstain myöhäisillan kamppailuun toi monivuotisen NoPS-luotsi Eero Kanervan paluu tuttuun osoitteeseen tällä kertaa vastustajan verkkareissa.
NoPS:n perisynti alkukaudesta on ollut nopea maali omiin ja sitä seurannut välitön takaa-ajoasema. Yksi illan teemoista olikin pitää vastustaja alkuhetkillä pois tulostaululta, mutta kuinkas sitten kävikään... Ensimmäinen Loiske-hyökkäys päättyi kulmapotkuun, jonka seurauksena palloa kaivettiin jälleen kerran omasta verkosta, kun peliä oli käyty vasta reilu seitsemän minuuttia. Irtopallo pompahteli kuudentoista taakse Oskari Kukkoselle, joka laukoi puolivolleynsa upeasti aivan maalin takaylänurkkaan. Tämän jälkeen kotijoukkue otti pelin haltuunsa ja onnistui kehittelemään myös useampiakin aihioita tasoitukseen, mutta vielä ei natsannut. Hallinnasta huolimatta oma peli oli hieman huolimatonta ja menetyksiä seuranneet Loiske-vastahyökkäykset alati vaarallisia. Toinen takaiskukin oli lähellä, kun kulmapotkun puolustaminen tuotti jälleen ongelmia, mutta tällä kertaa ylärima pelasta keltamustat. Peli oli kuitenkin pitkän aikaa täysin sekaisin, mutta 29.minuutilla NoPS:n onnistui kivuta rinnalle kuin varkain. Onni Katiska haisteli hyvin Loiske-vahdin huonon kierrätyssyötön ja ehti palloon ennen oranssipaitaa. Väkevä ajo kohti päätyrajaa, tarkka pallo etualueelle ja Mikael Lehtinen iski uransa toisen maalin Kolmosessa. Tästä kotijoukkue sai uutta virtaa ja peli painettiin jälleen vahvasti vieraiden kenttäalueelle. 36.minuutilla nähtiin sitten se, mitä ei tällä kaudella vielä oltu nähty: NoPS siirtyi johtoon. Tuomas Lehden kulmapotku ajautui ensin Oskari Luomalle, jonka laukaus kuitenkin blokattiin. Seuraavaksi oli Antti Haaviston vuoro yrittää ja parin vuoden tauon jälkeen torstaina paluun keltaiseen paitaan tehnyt "Ana" ei erehtynyt, vaan laukoi ruuhkan läpi tilanteeksi 2-1. Jakson viimeisen kympin aikana kotijoukkueella oli vielä parikin tilaisuutta komistella johtoaan, mutta lisämaaleja ei avausjaksolla enää nähty.
Toinen puolisko oli kaikkineen varsin sekavaa palloilua. Peli virtaili päästä toiseen jatkuvalla syötöllä, mutta kumpikaan joukkue ei juuri tekopaikkoja pystynyt luomaan. Paremmat aihiot näihin oli kotijoukkueella, kun vieraiden nostaessa riskitasojaan, keltamustille avautui useampikin vastahyökkäys-saumoja, mutta nämä sössittiin kerta toisensa jälkeen huonoihin valintoihin tai epätarkkoihin syöttöihin. Omat mahdollisuutensa oli myös vierailla, mutta pääosin kotijoukkueen alakerta selvitti Loiskeen lähentelyt hyvinkin varmasti. 81.minuutilla näin ei kuitenkaan sitten enää käynyt, vaan vieraat tulivat kuin tulivatkin tasoihin. Harmittoman näköinen kukkupallo tuotti tällä kertaa arvaamattomia ongelmia ja kun kakkospallossakin oli ensimmäisenä oranssipaita, päästiin pallo pelaamaan vasemmalle Fation Osmalle. Tämä eteni boxiin ja laukoi sitten tarkasti takanurkkaan tasoituksen. Tässä vaiheessa ei näyttänyt siltä, että kotijoukkueelta löytyisi vielä yksi vaihde, mutta toisin onneksi kävi. 87.minuutilla "Mikke" Lehtinen pelasi hyökkäysalueen sivurajaheiton nopeasti Tommi Ala-Hakunin jalkaan. "Töhö" pyörähti päättäväisesti vartijansa ohi saaden jalkansa auki keskitykselle. Pallo ei ollut mitenkään helppo, mutta niin vain etu-alueelle oikea-aikaisesti rynninnyt Veeti Nieminen sai siihen erinomaisen vasurin laukauksen aikaiseksi ja kotiyleisö repesi riemuun pallon painuessa vasempaan alanurkkaan. Loppuhetkillä Loiske sai vielä paineen aikaiseksi ja useammankin kulmapotkun, mutta keltamusta selvitti nämä ja pääsi lopulta tuulettamaan kauden avausvoittoaan.
Pelillisesti esitys oli ehkäpä jopa heikoin neljästä pelatusta, mutta torstai-illassa tärkeintä oli tulos. Toivottavasti avausvoitto tuo kaivattua rentoutta otteisiin ja sitä kautta pelaaminen paranee. Potentiaalia oli vaikka mihin, mutta toistaiseksi lähellekään sitä ei ole vielä pelitilanteissa päästy. Toivoa myös sopii, että sairastupa alkaisi pikku hiljaa tyhjenemään, sillä aikamoisia kompromisseja mm. pelipaikkojen suhteen on jouduttu viime peleissä tekemään. Toisaalta syvyyttä onneksi löytyy ja torstainakin yksi pelaaja debytoi avauksessa ja toinen puolestaan ylipäätään Kolmosessa. Tämä on pidemmällä tähtäimellä kuin rahan laittamista pankkiin.
Viikon päästä jatketaan näitä karkeloita ja silloinkin kotikentällä. Torstaina 15.5. aika ja paikka on sama, mutta vieras vaihtuu, sillä kylään tulee silloin ACE. Sitä ennen pelataan jo kuitenkin tulevana sunnuntaina, kun Menkalassa nähdään A-junnujen SM-karsinnan viimeinen Pirkanmaan derby ja samalla lohkon kärkikamppailu NoPS-TPV.