NoPS taisteli, mutta taipui

4.7. NoPS-FC Lasten 0-1 (0-0)

Nokian Palloseuran kautta aikain ensimmäinen Seurapäivä huipentui lauantai-iltapäivänä edustusjoukkueen kotiotteluun, johon vieraaksi saapui Kolmosen kärjessä puhtaalla pelillä porskuttanut FC Lasten. Keltamusta puolestaan lähti kevätkierroksen päättäneeseen kotiotteluun sarjataulukon sijalta neljä, kymmenen pistettä vieraitaan perässä. Joukkueet olivat kohdanneet toisensa jo kertaalleen tällä kaudella, kun Lasten pudotti NoPS:n Suomen cupista sen toisella kierroksella lukemin 1-3. Myös viime kauden molemmat kohtaamiset kirjattiin tamperelaisten eduksi.

Ensimmäinen puoliaika oli kauttaaltaan tasaista ja tarkkaa pelaamista. Alkuhetket mentiin kotijoukkuee tahtiin, mutta pikku hiljaa Lasten kipusi pelillisesti rinnalle ja jakson edetessä myös ohi. Mustapaidat pitivät ehkäpä enemmän palloa, mutta hallinta oli kuitenkin hyvin näennäistä, sillä hyvin puolustaneen keltapaitaisen joukkueen pihdeissä Lastenilla ei kovinkaan kummoisille tekopaikoille ollut asiaa. Jakson loppua kohti kotijoukkue pääsi taas paremmin mukaan peliin ja onnistui luomaan myös parhaat tekopaikat. Ensin Tuomas Lehti karkasi läpiajoon, mutta sijoitus karkasi karvan verran yli maalin. Heti perään Yaroslav Likhach pyöritteli jalkansa vapaaksi, mutta lopulta ratkaisuyritys lähti niin pienestä kulmasta, ettei vierasvahti ollut yllätettävissä. Hyvin painostavassa kelissä tauolle lähdettiinkin pelitapahtumia hyvin kuvaavissa kiikarilukemissa.

Toisen jakson alku oli kotijoukkueelle synkkä. Tauolla kopissa pyydettiin parempaa pallokontrollia ja siihen keltamusta pyrkikin, mutta huonolla tuloksella. Oman alueen menetykset seurasivat toisiaan ja lopulta paine kasvoi liian suureksi. Lasten siirsi pitkällä pallolla paineen kotijoukkueen alueelle ja kun kotijoukkue palasi hieman laiskasti puolustamaan, pääsivät vieraat kaikess rauhassa rakentamaan murtautumistilanteen boxin rajoille. Oivaltava murtosyöttö vapautti Juho Muikun läpi ja tämä sijoitti varmasti oikeaan alakulmaan ottelun avausosuman. Keltapaitojen päät painuivat ja seuraavien hetkien aikana näytti pahasti siltä, että sarjakärki menee menojaan. NoPS selvisi kuitenkin muutaman läheltä piti-tilanteen yli samoissa lukemissa ja tunnin kohdalla tehty triplavaihto antoi uutta potkua tekemiseen. Keltamusta punnersi ensin takaisin mukaan pelitapahtumiin ja pelin edetessä kohti ratkaisuhetkiä, sai myös hyvän kirivaihteen aikaiseksi. Useampikin messevä paikka tasoitukseen onnistuttiin luomaan, parhaana pitkän loukkaantumisen jälkeen kehiin palanneen Otto Grundströmin läpiajo, mutta kuparinen jäi tänään rikkomatta ja lopulta Lasten voitti myös kevätkierroksen viimeisen ottelunsa numeroiden ollessa 0-1.

Sarja on nyt puolivälissä ja sarjataulukko osoittaa neljättä sijaa. Viime kauteen peilattuna on ensimmäisen 11 matsin saldoon oltava tyytyväinen, mutta viime kierrosten kärkimatsien saldo jää kaihertamaan. TamU-, TPV- ja Lasten-peleistä olisi pelillisesti ollut naarattavissa hyvinkin 4-7 pistettä, mutta nyt saldoksi jäi TamU-matsin maaliton tasapeli. Kahdessa viimeisimmässä ottelussa on oltu ratkaisuhetkillä ja ratkaisevilla kentän osa-alueilla eli molemmissa boxeissa sen verran vastustajia perässä, että pistepussi ei ole hieman pelinkuvien vastaisestikin karttunut. Tänäänkään ei xG:n perusteella oltu varmasti vieraita jäljessä, mutta niin vain taistelusta jäi luu käteen.

Sarjakärki on mennyt menojaan käytännössä kaikilta muilta ja sen suhteen ainoa mielenkiinnon kohde on se, että mitä FC Lasten nousu- tai karsintapaikallaan tekee. Kakkossijaan on sen sijaan matkaa viisi pistettä, joka on vielä hyvällä onnistumisella täysin saavutettavissa. Viime sesonkiin verrattuna on otettu steppi parempaan suuntaan siinä, että nyt on voitettu hyvällä prosentilla ne pelit, jotka pitikin voittaa. Toivottavasti syyskierroksen askel on se, että niiden lisäksi pystytään kairaamaan lisää pisteitä myös kolmesta viimeisestä ottelusta. Joka tapauksessa pelattavaa jäi vielä paljon syksyyn ja kun yhtälöön lisätään P21 SM-sarja, niin paljon mielenkiintoista futista on vielä kesätauon jälkeen luvassa.

Joukkue vetäytyy nyt kymmenen päivän ansaitulle breikille. Treenikentälle palataan puolentoista viikon päästä ja pelit puolestaan jatkuvat vajaan kolmen viikon päästä. Heti kärkeen on luvassa kahden kotipelin viikonloppu, kun perjantaina 24.7. isännöidään Kolmosessa Haka Akatemiaa ja sunnuntaina 26.7. junnujen sarja-avauksessa HPS/FC POHU YJ:a.