Äitienpäivän kunniaksi kärkimatsi

A-junnujen SM-karsintaa on pelaamatta viisi kierrosta ja jo tässä vaiheessa kaksi joukkuetta on varmistanut paikkansa syksyn loppuhuipennuksessa. B-lohkosta paikkansa SM-sarjassa on varmistanut Atlantis ja A-lohkossa TPV, joka saapuu NoPS:n vieraaksi Menkalaan tulevana sunnuntaina. Äitienpäivän kunniaksi tarjolla onkin todistetusti Pirkanmaan parasta junnufutista, sillä keltamusta on sarjataulukon sijalla kaksi ja vahvasti myös tyrkyllä viiden varman läpimenijän sakkiin. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen maaliskuun alussa Pirkkahallissa päättyi nokialaisten 0-1-voittoon ja tämä on edelleen TPV:n ainoa tappio koko sarjassa.

Sarjanousija TPV:n karsinta on ollut siis erinomainen. 13 ottelun saldo on komea 11-1-1. Maaleja se on tehnyt eniten (43) ja päästänyt NoPS:n jälkeen toiseksi vähiten (10). Joukkueesta löytyy myös mukavasti leveyttä, sillä toisen sarjan (miesten Kolmonen) alkaminenkaan ei ole Punakoneen tuloskunnossa näkynyt. Menkalaan se saapuu nimittäin neljän ottelun voittoputkessa ja tappiottomia matseja on letkuun ehtinyt kertyä jo yhdeksän kappaletta. 

Neljän ottelun voittoputkessa viilettää myös sunnuntain kotijoukkue ja noissa neljässä kamppailussa omiin ei ole livahtanut pallon palloa. Kun koko sarjassakin peliväline on kaivettu omista vasta kahdeksan kertaa nollapelejä on huikeat yhdeksän, voi hyvällä syyllä sanoa, että keltamustien puolustuspelaaminen on koko talven ja kevään ajan ollut timanttista. Sitä vaaditaan myös sunnuntaina, mikäli paikka SM-sarjassa mielitään varmistaa naapurin kustannuksella. Toisaalta hyökkäyspelaaminen ei ole viime aikoina ollut aivan yhtä soljuvaa, kuin kevään parhaina hetkinä ja sunnuntaina tuskin maalipaikoilla päästään mässäilemään, joten ruudin olisi syytä olla kuivaa, jotta NoPS-henkiset äidit saisivat lisää juhlan aihetta pyhäpäivään.