SM-sarja käyntiin voitokkaasti!
27.7. NoPS-GrIFK 7-3 (3-0)
Heinäkuun viimeisenä sunnuntaina odotus oli viimein ohi ja A-junnujen SM-sarja vuosimallia 2025 potkaistiin käyntiin täyden kierroksen voimin. Nokian Palloseura pääsi aloittamaan kolmannen perättäisen pääsarja-syksynsä kotiyleisön edessä, kun vastaan saapui Grankulla IFK Kauniaisista. Vierasjoukkue oli selvittänyt tiensä loppuhuipennukseen B-lohkon viidentenä, kun taas NoPS päätyi A-lohkossa toiseksi ja oli jo ennen ensimmäistä peliänsä tienannut kaksi SM-sarjapistettä.
Yleisöä oli taas löytänyt mukavasti Tapio Rautavaaran kentän lehtereille ja kauaa se ei joutunut äänijänteitään pidättelemään sillä sarjan avausmaali näki päivänvalon jo viidennellä peliminuutilla. Aleksi Lehtonen katkaisi vieraiden pystysyötön ja käynnisti nopean vastahyökkäyksen löytämällä Otto Grundströmin Grani-linjojen välistä. Tämä eteni hetken matkaa ja lähetti sitten loistavan murtopallon Onni Katiskalle, joka tavoitti pallon rangaistusalueella ja laukoi sen sitten etutolpan kautta verkon perukoille. Heti perään oli kuitenkin käydä köpelösti sillä vieraat olivat tasoittaa tilanteen heti keskialoituksesta. Pallo kävi pariinkiin otteeseen NoPS-maalin rimassa, mutta niin vain NoPS-vahti Eemeli Päiviön onnistui pitää pallo kentän puolella. Pelillisesti oikeastaan koko avauspuolisko oli melko tasaista peliä ja vieraatkin onnistuivat luomaan muutamankin vaarallisen tontin, mutta maaleja kauniaslaiset eivät onnistuneet ensimmäisen 45-minuuttisen aikana tekemään. NoPS-puolestaan onnistui puolen tunnin molemmin puolin iskemään lukemiksi jo 3-0. Jälleen tilanteen käynnistäjinä toimi parivaljakko Grundström-Lehtonen. Tällä kertaa ensin mainitun oivaltava puolenvaihto löysi "ALe" Lehtosen täysin vapaana oikealta laidalta. Tämä toimitti pallon kovana maalin edustalle, josta se pompahteli Jonne Rosenbergille ja kippari laukoi kuudentoista sisältä varmasti takanurkkaan. Kolmisen minuuttia myöhemmin toppari Santtu Vasala ryöväsi pallon vihreä paidalta ja käynnisti jälleen vastaiskun Grundströmin kautta. Tämä käytti palloa Rosenbergillä, joka puolestaan pelasi millimetrin tarkan läpipallon täyteen vauhtiin kelanneelle Grundströmille, joka huipensi erinomaisen puoliaikansa hallittuun ulkosyrjä-nostoon. Näin ollen tauolle mentiin kotijoukkueen selvässä johtoasemassa.
Monesti toisen jakson alut ovat olleet keltamustille hankalia, mutta tänään ei tätä ilmiötä nähty. Toisen jakson neljännellä minuutilla kotijoukkue nimittäin onnistui jälleen kasvattamaan maalisaldoaan. Tällä kertaa arkkitehtintä toimi Yaroslav Likhach joka väänsi pallon väkisin itselleen kulmalipun tuntumassa, jatkoi Grani-pakin estelyistä huolimatta väkevästi boxiin asti ja tarjoili sitten takaviistoon Rosenbergille, joka laukoi vierasvahdin putkista lukemiksi jo 4-0. Seuraavaksi oli vieraiden aika päästä pöytäkirjaan kotijoukkueen erittäin suosiollisella avustuksella. 53.minuutilla vieraiden Eryk Buska karkasi NoPS:n sivurajaheiton jälkeen nopeaan vastaiskuun. Omalta kuudeltatoista lähtenyt kuljetus huipentui toisen pään kuudeltatoista lähteneeseen laukaukseen, joka lipsahti verkon perukoille asti. GrIFK sai kavennuksesta uutta pontta tekemiseensä ja hetken aikaa näytti siltä, että pisteistä voitaisiin vielä joutua kamppailemaan ihan tosissaan. Kotijoukkueen vastaus tuli kuitenkin riittävän nopeasti, sillä 62.minuutilla numerot vaihtuivat jo 5-1:n. Jälleen Vasala katkoi mallikkasti ja toimitti pallon Mikael Lehtiselle, joka puolestaan siirsi sen Rosenbergille. Keltamustan hyökkäyspelin ongelmat kiteytyivät karsintasarjassa viimeisten syöttöjen laatuun, mutta tänään nuo ongelmat olivat tiessään. NoPS-kapteenin syöttö oli tälläkin kertaa loistelias, kuten myös Katiskan pystyliike ja vaikka Onni ajatui hieman pieneen kulmaan, löysi maanuoliainen kuitenkin tiensä verkkoon asti. Maalijuhlat sen kuin jatkuivat ja 65.minuutilla oli jälleen vieraiden vuoro. Buska karkasi jälleen laidaltaan ja syötti pallon etutolpalle, johon rynninyt Kosti Laaksonen kavensi ensimmäisen kosketuksen ohjauksellaan tilanteeksi 5-2. Kauaa ei vieraiden toivon liekki kuitenkaan lepattanut sillä seuraavan kymmenen minuutin aikana NoPS iski lopullisen niitin pisteiden kohtalolle kahaden maalin muodossa. 70.minuutilla pallo kulki Vasalan ja Casper Stenroosin kautta Lehtiselle, joka vapautti Veeti Niemisen läpiajoon ja tämä laukoi maalivahdin jalan kautta lukemiksi 6-2. Sokeri olikin sitten jätetty pohjalle, sillä iltapäivän komein osuma nähtiin pelikellon ehätettyä 75 minuutin kohdalle. Katiska ajoi väkevästi päätyrajalle ja jakoi sitten tukiliikkeen tehneelle Lehtiselle. "Mikke" käännähti kuudentoista kulmalla irti vartijastaan ja antoi sitten vasurinsa puhua. Upea laukaus pöllytti verkkoa aivan takayläkulmassa ja 150-päinen kotiyleisö pääsi vielä kerran hurraamaan keltamustan maalin merkiksi. Maalirikkaan ottelun viimeisen osuman sai kunnian laukoa rangaistuspisteeltä vieraiden Topias Kärkkäinen, mutta se oli enää laiha lohtu, sillä NoPS kuittasi maukkaat avauspisteet lukemin 7-3.
Jos pitkin kevättä tuskailtiin tekopaikoille pääsyn ja viimeistelyn kanssa, niin sunnuntaina kaikki oli toisin. Nyt tontteja tuli mukavaan tahtiin ja tehojakin löytyi sillä kovin montaa hyvän prosentin paikkaa ei tässä matsissa sutattu. Muutenkin hyökkäyspelaaminen oli tänään mukavan juonikasta ja treenikentällä jumpattuja asioita näkyi keltapaitojen otteissa kiitettävällä tavalla. Puolustuspelaaminen sen sijaan jätti paljonkin toivomisen varaa ja paremmalla avausjakson viimeistelyllä Grani olisi hyvinkin voinut roikkua pistetaistelussa paljon pidempäänkin mukana. Kolme päästettyä maalia ja etenkin tapa jolla ne tänään laskettiin laskeekin iltapäivän kokonaisarvosanaa. Toivottavasti omasta verkosta kaivetut pallot toimivat sopivana muistutuksena siitä, että tässä sarjassa ei auta hetkeksikään herpaantua tai kuitti tulee välittömästi.
Joka tapauksessa kampanja sai erinomaisen alun ja NoPS on avauskierroksen jälkeen jopa sarjan piikkipaikalla. Maanantaina palataan kuitenkin nöyränä treenikentälle ja aloitetaan valmistautuminen tulevan viikon haasteisiin. Torstaina vieraillaan miesten Kolmosen merkeissä Tampereen Kaukajärvellä FC Lastenin vieraana ja lauantaina on ohjelmassa viikon toinen vierasmatsi, kun SM-sarjassa matkataan Helsingin Taliin HJK:n vieraaksi.